Arkiottelevaisuus
Kaikille kursseillemme on yhteistä eläimen ehdoilla tapahtuva koulutus on se sitten pennun luoksetuloa tai ongelmakäytöksen korjaamista. Positiivisella vahvistamisella saadaan koulutuksessa aikaiseksi varmempaa käytöstä kuin pakotteita käyttäen. Pakotteillakin saadaan toki koira toimimaan, mutta onko se onnellinen koira? Onko käytös varma? Mielestämme ei, ja niinpä me koulutamme vain positiivisesti vahvistaen.
Kurssimme on aina pienryhmissä, jotta yksilö opetus on taattu. Jokaisen kurssin aluksi käymme läpi kurssilaisen ajatukset ja tavoitteet kurssin suhteen. Näin pääsemme pureutumaan jokaista askarruttaviin kysymyksiin. Toki jos kysymys on niin iso että se vie liikaa aikaa muilta kurssilaisilta, voimme palata siihen vaikkapa yksityistunnin merkeissä.
Etsimme omia toimitiloja, mutta niitä odotellessa järjestämme kurssimme yhteistyökumppaniemme tiloissa Nummisissa ja Nuppulinnassa.
Viisaammat sanovat että oppi ikä on koko ikä.. Me uskomme heitä! Tämän vuoksi kurssitarjontamme alkaa aivan pennusta, tarvittaessa jo ennen pennun hankintaa, ja jopa senioreille löytyy puuhaa esimerkiksi jatkuvista ryhmistä, Lapsi koiran kanssa kurssista jne. Ja jos et löydä mieleistäsi koulutusta tai aktiviteettia, niin vinkkaa meille. Lisäämme mielellämme valikoimaamme tai ainakin kerromme mistä ko tarjonnan voit löytää.
Kursseille voi osallistua rokotettu, perusterve koira kouluttajansa kanssa. Terveet pennut voivat osallistua luovutusikäisestä kursseille, jo ennen ensimmäistä rokotusta.