Kurssille ja koulutuksiin osallistuminen
Jokainen yksityiskoulutus, kurssi tai käytöskonsultaatio sovitaan erikseen ja vahvistetaan kirjallisesti sähköpostilla. Ilmoittautuminen on sitova.
Koiran on oltava terveystarkastetty ja rokotettu ennen kurssille tuloa. Poikkeuksena alla 12 vk pennut joilla on vielä emänsä rokotussuoja. Koiran hyvinvoinnin takaamiseksi ei koulutus toteudu, mikäli kouluttaja epäilee koiran olevan kipeä.
Koiran tulee olla ohjaajan hallinnassa ja käsiteltävissä. Jokainen ohjaaja on vastuussa koirastaan ja velvollinen korvaamaan sen aiheuttamat vahingot. Vahinkojen välttämiseksi on koira pidettävä kytkettynä koko koulutuksen ajan, eikä sitä saa päästää toisten koirien luokse. Poikkeuksena pentueskari jossa pennut leikkivät ilman varusteita, mutta silti omistajan valvonnassa.
Alaikäisen osallistumisesta kurssille koiran kanssa on aina sovittava erikseen. Poikkeuksena lapsi -koira kurssit. Alaikäisen on aina oltava vastuussa olevan aikuisen seurassa koulutuksen aikana.
Koirat tulee ulkoiluttaa ennen tunneille tuloa ja isot tarpeet kerätä TahtoTassujen ulko-oven vieressä olevaan roska-astiaan.
Koulutustilassa on pissa/kakkasakko
20,-, ja mikäli sitä ei ilmoiteta, vaan tekijä joudutaan etsimään
valvontatallenteilta, on maksu 50,-
Sakko tulee maksaa välittömästi mobilepaylla nroon 38515, viestillä "pissasakko". Mikäli mobilepaylla maksaminen ei onnistu, laittamalla viestin vahingosta nroon 0407334066 saat maksu-ohjeet paluuviestinä.
Urossuojia
on lainattavaksi eteistilassa. Pennulle kannattaa varata pissa-alusta mukaan.
Odota kurssin alkamista
kauempana ovesta, jotta mahdolliset edellisen kurssin osallistujat pääsevät
poistumaan rauhassa. Tulen käväisemään ovella kun tila on vapaa tulla.
Tilaan tullessasi on eteisessä
tassupyyhe koirien tassujen kuivaamista varten. Käytäthän sitä tullessasi
sisään. Kurssin/koulutuksen peruminen
Koulutus/konsultaatio on mahdollista perua 8 päivää ennen kurssin alkamista. Maksetun kurssimaksun palautetaan silloin automaattisesti käytäjätilin saldolle. Saldoa voidaan käyttää muihin kursseihin tai hallin varauksiin.
Tämän jälkeen tapahtuvasta peruutuksesta peritään kurssin koko hinta, ellei korvaavaa koirakkoa saada tilalle. Sovitun koulutuksen/konsultaation hinta peritään kokonaan. Maksettu kurssimaksu palautetaan / lasku hyvitetään jos ohjaaja tai koira loukkaantuu tai sairastuu, eikä näin ollen pääse osallistumaan kurssille/koulutukseen.
Sairastumisesta tulee olla esittää lääkärin/eläinlääkärintodistus tarvittaessa.
Yksittäiset poissaolot
Mikäli yksittäisiä kurssikertoja jää väliin sairastumisen tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi, pyrimme antamaan korvaavan tunnin seuraavalla kurssilla tai mahdollisimman pikaisesti. Koiran sairastuessa on mahdollista tulla tunnille myös toisen koiran kanssa.
Muistathan ilmoittaa poisjääntisi suoraan kouluttajalle puhelimitse soittaen tai tekstiviestillä.
Huomioithan kuitenkin että vierailevien kouluttajien vetämissä koulutuksissa ja tapahtumissa ei ole poissaoloista korvausoikeutta, mutta osallistujalla on oikeus myydä vuoronsa toiselle koirakolle, edellyttäen että koira on sopiva ko. ryhmään.
Juoksut
Ilmoita juoksujen alkamisesta kouluttajalle. Juoksuinen narttu voi osallistua juoksupöksyt jalassa kurssille, mikäli kurssin kokoonpano sen mahdollistaa.
Sopimuksen purku
Koulutuksen peruuntuessa kouluttajasta johtuvista syistä, eikä koulutusta saada toteutettua kohtuullisessa ajassa, on kouluttaja velvollinen etsimään toisen kouluttajan tai palauttamaan käymättä jääneet koulutus/tapaamiskerrat.
Mikäli koulutus ei toteudu asiakkaasta johtuvista hyväksymättömistä syistä, on TahtoTassut oikeutettu pidättämään maksusuorituksen kokonaan.
Asiakas voi perua osallistumisensa, jos koulun tekemät muutokset tekevät kurssille osallistumisen
hänelle mahdottomaksi.
JONOON ILMOITTAUTUMINEN
Jonoon ilmoittautuminen ei ole sitova. Mikäli saat paikan jonon kautta, mutta et halua ottaa
paikkaa vastaan, ilmoitathan siitä meille heti. Tällöin voimme tarjota paikkaa seuraavana jonossa
olevalle. Jos olet ilmoittautunut sekä jonoon että myöhemmin järjestettävälle kurssille, ja
saatkurssipaikan jonon kautta, muistathan perua toisen kurssi-ilmoittautumisen, jos jonopaikan
saamisen vuoksi et aio osallistua sille.
ERIMIELISYYDET
Mahdollisissa riitatapauksissa asiat pyritään ratkomaan neuvottelemalla. Jos erimielisyyttä ei saada
ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian
kuluttajariitalautakunnan (
www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä
maistraattien kuluttajaneuvontaan (
www.kuluttajaneuvonta.fi)