Apua ohituksiin!   
Kurssi on tarkoitettu koirille joille toisten koirien, ihmisten tai kohteiden ohittaminen on haasteellista. Koirasi saattaa rähjätä vastaantulijoille tai olla niin innoissaan ettei ohituksesta tule mitään. Koska haasteet ovat erilaisia, teemme harjoitukset koira kerrallaan, muiden odotellessa autossa. Harjoituksissa mukanamme on koulutettu apukoira, joten kurssilla olevat koirat eivät kohtaa toisiaan, vaan kaikki koulutus tapahtuu yksilötasolla koiran mukaan.

Kurssin tarkoitus on antaa työkaluja arjen harjoitteluun. Kurssin hyödyllisyyden takaamiseksi on hyvä valita kurssiaikataulu siten, että sinulla on aikaa myös arjessa harjoitteluun ja opitun vahvistamiseen. Näin myös koirasi hyötyy siitä eniten.

Käymme läpi myös oikea aikaista palkkaamista, hihnakävely haasteiden aiheuttajia sekä eri ikäkausien vaikutusta koiran käytökseen. Mietimme myös oikeiden varusteiden vaikutusta.

Kurssilla ei ole koirilla ikärajaa, ja voitkin hyvin tulla hakemaan työkaluja pennun / junnun kanssa jo ennen ongelmien alkua.

Koulutusmenetelmät ovat koiralähtöisiä ja tähtäävät koiran turvalliseen ja mukavaan oloon ohitustilanteissa. Emme käytä pakotteita emmekä muita epäloogisia menetelmiä koulutuksessa.

Koulutukset ovat pääsääntöisesti ulkona ja kestävät muutamia tunteja. Otathan kurssille mukaan koirallesi hihnan (flexi ei käy), valjaat tai hyvän pannan (ei kuristavaa), reilusti maistuvia makupaloja sekä vettä. Varaa itsellesi myös kelin mukaiset varusteet.

Kurssin hinta 139,- sisältäen luennon ja 5 harjoituskertaa.

lokakuu