Kotikoirien käytöskurssi I
Onko koulutuksesta jo aikaa ja käytökset hiipuneet vai onko koulutus jäänyt kesken tai aloittamatta? Onko sinulla herännyt halu lähteä hakemaan koulutusta koirasi kanssa, mutta koiran ikä tai koulutustaso ei sovi mihinkään kurssiin? Koirasi on jo ehtinyt aikuiseen ikään, eikä oikein kuulu pentu- tai junnukursseille. Yhtä hyvin voitte haluta vahvistusta aikaisemmalle koulutukselle.
Silloin tämä kurssi on juuri teille! Tällä kurssilla aloitamme tarvittaessa aivan alkeista, opetellen kontaktin, luoksetulon, hihnakävelyn ja yleisen arjen sujumiset unohtamatta perustaitoja kestoineen.
Kurssille tulevalla koiralla ei tarvitse olla muita taitoja kuin pystyä olemaan toisten koirien kanssa samassa tilassa.
Huom. ohitushaasteisille koirille sopii paremmin Apua ohituksiin kurssimme.
Kurssin ensimmäinen osa etenee niin pitkälle kuin ryhmä etenee, ja kurssin jatko-osa on jo hiukan edistyneimmille koirille tai I-osan käyneille koirakoille.
Kurssin hinta on 119,- kurssi sisältää 5 kurssikertaa
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.