UA-114998160-1
Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Minit yhdessä - lapsi ja koira temput

Kurssin hinta on 80,- sisältäen 4 kurssikertaa

Lapsi ja koira on aivan mahtava ja vastustamaton yhtälö. He haluavat olla yhdessä ja varsinkin tehdä yhdessä kaikkea.  Joskus tekeminen menee kuitenkin riehumiseksi ja jahtaamiseksi joka ei yleensä johda hyvään lopputulokseen. Todella moni lapsi myös haaveilee ja haluaa kouluttaa koiralle kaikenlaisia temppuja ja tottelevaisuutta.

Tähän on avuksi Minit yhdessä kurssimme, jossa lapsi osallistuu koiran kanssa, toki vanhemman mukana ollen.

Kurssilla opetellaan oikeanlainen koiran käsittely, milloin voimme tehdä koiran kanssa ja miten. Opimme kouluttamaan koiralle erilaisia käytöksiä jotka auttavat arjen temmellyksessä. Ja eihän tietenkään unohdeta ihania, hömppiä temppuja joilla parannamme yhteistyötä koiran kanssa sekä innostamme lasta toimimaan koiran kanssa oikein.

Kurssille osallistuvan lapsen tulisi olla 8-14 vuotias ja koiran peruskoulutettu, muiden kanssa toimeen tuleva sekä terve.

Seuraavat kurssit:

Lokakuussa sunnuntaisin 13.10 klo 17.17.45 alkaen. Muut kurssikerrat 20.10, 27.10 sekä 3.11

Minit yhdessä - jatkokurssi! 

Kurssin hinta 80,- sisältäen 4 kurssikertaa

Jatkokurssi on tarkoitettu Minit yhdessä - lapsi ja koira temput kurssin käyneille.

Jatkokurssilla temput tulevat haastavammaksi sekä perehdymme myös enemmän koiran palkitsemiseen oikea-aikaisesti ja peruskäytösten hallitsemiseen.

Kurssille otetaan max 4 koirakkoa

Seuraava kurssi:

Lokakuussa lauantaisin 12.10 klo 15-15.45 alkaen. Muut kurssipäivät ovat 19.10, 26.10 ( 2.11 ei ole kurssia) sekä 9.11

 

Ilmoittautumiset täältä

Luethan myös osallistumisehdot täältä

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?